maanantai 20. toukokuuta 2013

France trip vol. 2


 Hei! Viime viikkollaa ranskalaiset olivat Suomessa niin kuin minunkin host Camille. Voi sitä surkua kun he lähtivät lauantaina ;( Olemme kuitenkin suunnitelleet tapaavamme Camillen kanssa vuoden päästä, kun luokkamme lähtee Pariisiin.
 Mutta palatkaamme viellä omaan matkaani. Maanantain aloitimme ranskalaisten ja suomalaisten yhteisellä aamiaisella koululla. Pienen aamiaisen jälkeen jakauduimme pieniin ryhmiin ja tutustuimme kouluun ja opiskeluun.


Kaksi ensimmäistä tuntia olin ranskan tunnilla. En kyllä meinannut ottaa mitään selvää ja kirjoittelinkin matkapäiväkirjaani toisen tunnin. Opettaja oli myös Suomessa ja hänen idea tämä koko ystävyyskoulusuhde onkin.
 Koulussa on ns. ala-, yläaste ja lukio samassa. Tällä hetkellä diaboloaminen 10-vuotiaiden poikien keskuudessa on niin in.
 Olimme 12-vuotiaiden englannin tunnilla. Keskustelimme ja kerroimme kaikki itsestämme englanniksi.
 Mutta sitten suomalaiset lähdettiin Toulonin keskustaan tutustumaan bussilla...
 ...evästelyn kautta! Minulla oli supermaukkaat eväät joka päivä, milloin piirasta milloin ruokaisaa salaattia. Ei käynyt kavereita kateeksi kun heillä oli leipää ja keksejä. Vaikka kyllä minä niidenkin syömisessä autoin :D
 Yksi Toulonin keskustan pääajoteistä.
Nyt ollaan sitten turisteja oikein olan takaa!




Toulonin rugbyjoukkue on kuulemma Ranskan paras. Se vaikuttikin olevan suratuin laji. Jääkiekkojoukkuekkaan ei ole kuulemma huono.






Merenkulkumuseo.




Tori

Haluan kertoa viellä tuosta viimeisestä viikosta hieman. Ranskalaiset tekivät aina omia retkiä turistikohteisiin ja palasivat iltapäivällä takaisin Mäntsälään. Olen ihan hiton ylpeä, sillä meillä oli joka päivä jotain tekemistä. Kansanmusiikkikonsertti, makkaran paistoa, Porvoossa vierailu, soutelua, saunomista ja viimeisenä iltana läksiäisjuhlat erään lukiolaisen mökillä. Vähän ikävästi sattui samalle viikolle soittoesiintyminen ja pakollisia harjoituksia, jalkapallopeli ja tanssiesitys. Mutta silti saatiin ystävien avulla sumplittua varsin toiminnallinen viikko ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti