maanantai 8. syyskuuta 2014

Seikkailu Unkarissa 1


Lentoni lähti kymmeneltä illalla Tampereelta lauantaina 16.8. Takana olivat hauskat rippijuhlat ja uuteen maahan matkustaminen jännitti, mutta onneksi bändikaveri Salla matkusti kanssani. Budapestiin laskeuduimme puoliltaöin paikallista aikaa.
  Taksi oli hintava, joten hyppäsimme bussiin. Olin ajatellut että vaihtaisimme metroon, mutta eiväthän ne yöllä kulkeneet. Vaihdoimme massan mukana bussia ja paikalliset englantia puhuvat nuoret neuvoivat missä jäädä. Jäimme jossain ja lähdimme suunnistamaan kohti Tonavaa, sillä juna-asema oli toisella puolella jokea.
  Suunnistaminen sujui mainiosti kartan ja älypuhelinsovelluksen avulla. Olimme joskus seitsemältä aamulla Csopakissa. Nukuin puoli tuntia ja sitten olisikin aamupala pormestarin kanssa.
  Aamupalalla meille kerrottiin että meillä olisi ehkä vain yksi keikka mutta vapaa-ajallemme on suunnitelmia. Pääsisimme ilmaiseksi rannalle ja samoin syöminen tietyssä rannan ravintolassa olisi ilmaista.
  Treenasimme aamupäivän, chillasimme rannalla iltapäivän, söimme päivällisen majapaikassa ja kävimme illalla katsomassa "festareita" joilla soittaisimme  seuraavana päivänä.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti