keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Pikapäivitys kuulumisista

Heeeeei!

Onpa outoa olla netissä kolmen viikon tauon jälkeen! Päivittelen nytten Kuopiosta Emmi-isosen luota. Kesäloman ekalla viikolla olin siis kansanmusiikkileirillä josta minut bongattiin lahtelaiseen Aava-bändiin. Kansanmusiikkiyhtyeessämme on 15-20 muusikoita sellanen alle kymmenen henkilöä ja bändi on varsin tyttövoittoinen. Siitä lisää myöhemmin.
  Leirin lopulla äitini soitti kertoakseen suru-uutisen: ukkini on kuollut. Hän kuoli syöpään joka havaittiin maaliskuussa. Kuolema oli odotettavissa mutta pysäytti silti. Olin ukkini kanssa todella läheinen eikä minulla ole koskaan aikasemmin kuollut ketään lähipiiristäni. Ukkini oli viisas ja kannusti minua aina etenkin musiikin parissa.
  Toisella viikolla olin vähän kavereiden kanssa, vastaanotin lukiopaikkani Kallion lukiosta (pääsin!!!!!!!) ja autoin hautajaisjärjestelyissä.
  Kolmannella viikolla oli keskiviikkona hautajaiset joista lähdin suoraan riparille Aholansaareen Tahkon lähelle. Tulin muutaman päivän myöhässä mutta ehdin silti tutustua kaikkiin mahtaviin leiriläisiin puolentoista viikon aikana.
  Ripari oli ihana. Ihanuudesta kertovat esim kaikki inside-läpät joita kertyi paljon. Ihmiset tuli yllättävän läheiseksi lyhyessä ajassa. Oli hienoa tutustua ihmisiin eri puolilta Suomee. Porukkaa oli aina Oulusta Inkooseen ja Lapualta Nilsiään.
  Viidennellä viikolla olen ollut mökillä Savonlinnassa kummitätini, hänen poikansa, veljeni, vanhempieni ja ystävieni Heiin ja Sannin kanssa. Nyt olen tosiaan yötä isosellani Kuopiossa sillä lähdemme huomenna Lapualle herättäjä-juhlille. Riparini oli siis herännäisten järjestämä ja heriset on vuotuinen juhla vähän niin kuin lestadiolaisilla on Suviseurat. Sinne olen nyt menossa viikonlopuksi talkoisiin ja viettää laatuaikaa ripariystävieni kanssa.
  Ensi viikon ja siitä seuraavan olen varmaan mökillä, ehkä käväisen välissä etelämpänä. Tiedossa on sielä kuvaamista veljen kanssa ja talkootöitä. Loppukesä hurahtaakin töissä puhelinmyyjänä (tiedän että moni tirskahti tai tunsi sääliä luettuaan sanan puhelinmyyjänä, mutta työpä tuokin ja iltapäivät voi olla kavereiden kaa)
  Kauhiata kuinka tää kesä tuntuu aina juoksevan! Ootan toki innolla ens syksyä Kallion lukiossa, meillä on ihan mahtavaa porukkaa tulossa sinne. Nyt jo on järkätty kaikkia tapaamisia yms. En ole kyllä päässyt niihin vielä...

Tarkempaa juttua kuvien kanssa toivottavasti tulossa joskus kun pääsen hamassa tulevaisuudessa seuraavan kerran nettiin :D Tällä hetkellä ei toimi edes puhelin. Hommasin uuden netillisen liittymän mutta uusi sim-kortti jäi mökille.... :D Olen kuitenkin kovaa vauhtia siirtymässä älypuhelimelliseen nykyaikaan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti