keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

upea muotihistorian kirja!!

Huomasin Sen ensi kerran, kun Mäntsälän kirjastossa oli erilaisia muotiaiheisia kirjoja esillä. Poimin jonkun toisen muotikirjan silloin. Mutta myöhemmin luin Ellestä jutun, jossa esiteltiin hyviä erilaisia muotiaiheisia kirjoja ja kappas siellähän oli kovasti kehuttuna myös Se kirja! Niinpä Elleen luottavaisena lainasin Sen (historia osastolta!), eli kirjan nimeltä Muodin vuosikymmenet - 1800-luvulta nykypäivään.





    Kirjan on kirjoittanut valokuvaaja N.J. Stevenson. Kirjassa kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti monien kuvien kera eri tyylilajeista, niiden tunnuspiirteistä ja miten eri tapahtumat, kuten sodat ja politiikka, ovat vaikuttaneet ajan muotiin. Lisäksi esitellään esitellään ajan tärkeitä suunnittelijoita ja muoti-ikoneja.

    Kirjaa lueskeltuani tuli mieleen, että hei, olis kiva olla ammatiltaan muodin historian tutkija. Kun tuo muoti kyllä kiinnostaa, mutta ei minusta varmaan mitään suunnittelijaa tulisi. Toisaalta, olisi kiva olla stylisti, mutta ei sitä välttämättä jaksa muita vaatettaa, kun omiakaan vaatteitani en joka kerta jaksa mitenkään huolella valita... Mutta turha sitä on vielä hirveesti miettiä, kasillehan tässä vasta ollaan menossa :)
    Mutta siis joo suosittelen tuota kirjaa todella!
kirjassa esitellään myös miesten muodin historiaa




Tänään siis ei ole tapahtunu mitään kummosta, oon ollut Sanni ja Lotan kanssa ja taas vaihteeksi siivonnut :) Jee minulla on ollut yhteensä sata lukijaa kahden viikon aikana!! Supertyytyväinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti