tiistai 25. syyskuuta 2012

Oma koti kullan kallis


Huuhhuh nyt sitten tultu takaisin Suomeen! "sisäinen kelloni" sanoo seitsemää illalla, mutta Suomessa on aamuyö eikä meikäläinen millään saa unta. Maanantai päivällä viimeisten ponchoshoppailujen jälkeen siirtyminen verkkaisesti lentokentälle. Lento Méxicosta Lontooseen lähti siinä kymmenen maissa illalla Meksikon aikaa ja lento sujui mukavasti, ruoka oli hyvää (kannattaa pyytää kasvisruokaa, ihan jo senkin takia, että erikoisruoat tarjoillaan ensin!) ja onnistuin nukkumaan katkonaisesti muutaman tunnin. Lontoossa aikaa siirtyä terminaalista toiseen oli kaksi tuntia eli minimi. Ja tietenkin juuri tällä kerralla höselön virkailijan tarkistaessa Pekan lentolaukkua tiputti lattialle Pekan kalliin ja herkän unilaitteen (joka estää häntä kuorsaamasta) ja siinä sitten piti alkaa kaikenlaisia valituksia tekemään. Olimme jo varmoja lennolta myöhästymisestä, mutta Lontoo-Helsinki kone oli parikymmentä minuuttia myöhässä, huh! Pekka meinasi myös unohtaa lompakkonsa lentokoneeseen, mutta onneksi ystävällinen henkilökunta palautti sen. Juu että tälläistä tässä juu, sattuu ja tapahtuu. Laskeskelen, että olen viimeisien kuudenkymmenen tunnin aikana nukkunut alle kahdeksan tuntia yhteensä. Tänään keskiviikkona en aio vielä mennä kouluun, vaikka niin monille olinkin lupaillut. En vain tiennyt että meillä on yölento Méxicosta Lontooseen vaan jo aikaisemmin päivällä lähtevä lento jolloin olisin ehtinyt levätä paremmin. Tänään luvassa pakkauksien pakkauksien purkamista, torkkumista ja mummulle soittamista ... Voisin myös päättää, että kenelle annan mitäkin tuliaiseksi :D

Koin tämäntyyppisen auringonlaskun "nopeutettuna" sillä
pakenimme auringosta poispäin

  Vie varmaan jonkun aikaa totutella seuraaviin asioihin:
- On muitakin ihmisiä, kuin vanhempani ja minä jotka puhuvat suomea. Kauhean tönkön tuntuista
  puhua esim. lentoemännälle suomea! Eikä voi sanoa mielipidettään vanhemmille bussissa istuvasta
  henkilöstä
- Kraanavettä voi juoda eikä kuorineen syötäviä vihanneksia ja hedelmiä tarvitse desinfioida
  ihmetipoissa. Mikä luksus ja helpotus hampaiden pesemiseen!
- Täällä on kylmääää ja pimeääää
- kahdeksan tunnin aikaero. En osaa päättää, pitäisikö vain löhötä sängyssä ja odotella unen tuloa vai
  tehdä jotain raskasta, jotta uni maistuisi paremmin
- Ruoka. Minulla ei ole enää elämää ilman AITOJA käsintehtyjä maissitortilloita!

Kuvat migrationinstitute.fi ja cartinafinland.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti